Kreisiä

Mä olen tässä jo hyvän tovin harkinnut blogin aloittamista, mutta aina muka tulee joku syy etten sitten aloitakaan. En keksi aihetta, nimeä, en kuitenkaan saa lukijoita, esiinnynkö omalla henkilöllisyydelläni vai en, onko mun elämä muka niin jännittävää että joku jaksaisi erikseen etsiä tämän ja lukea mun lätinöitä... Ei sillä tosin niinkään väliä tuleeko niitä lukijoita vai ei, tää koko juttu on ehkä enemmänkin omien ajatusten purkamista varten.

Lifestyle on ehkä se juttu. Niin kuin miljoonalla muullakin blogilla. Nimi Mending Mental kuvaa ehkä lähinnä mua itseäni parhaiten. Olen jo jonkin aikaa kuumotellut blogia, joka käsittelisi mielenterveyttä ja onnellisuutta. Ajattelin ensiksi aloittaa blogin, joka käsittelee vaikeaa masennusta sekä paniikki- ja syömishäiriöstä toipumista täysin nimettömänä, mutta totesin että aihe olisi itselleni liian vaikeaa ja diippiä kirjoitettavaa joka postaukseen. Ehkä halusin aloittaa nimettömänä ja kasvottomana sen takia, että en ollut vielä päässyt sopuun sen asian kanssa, että olen mielenterveysongelmista kärsivä henkilö. Mutta kun pohtii pidemmälle niin onhan mun elämässä muutakin sisältöä kuin masentuneena pohjamudissa rypeminen. Esim kissat. Ja ruoka. Ja ihana aurinkoinen kesäsää josta nautin omaan kämppään sulkeutuneena. Hehe.

No ei, nautin monista asioista ja sitä haluankin ehkä alkaa avaamaan ihmisille, jos jotakin kiinnostaa lukea tätä. Vaikka sairastan masennusta ja kärsin serotoniinin puutteesta, on mun ja monen muun masentuneen ihmisen arjessa kaikkea muutakin. Kaikkea ihanaa, vaikka se ihana monesti unohtuukin kun joinakin päivinä pelkkä sängystä ylös pääseminen on valtava saavutus.

Jotenkin hankala vaan aloittaa tätä. Sain aika ison buustin aloittaa nyt sillä olo on edelleen aika hutera ja vetelä eilisen paniikkikohtauksen jäljiltä. Tää auttaa kohottamaan mieltä, edes vähän. Eilen illalla poikaystävä sai pitää musta kiinni ja kestää mun huutoitkua ja tärinää ja hyperventilaatiota. Se on muuten maailman ihanin mies kun se siltikin jaksaa rakastaa mua ja ottaa kädestä kiinni ja pussata päälaelle ja höpistä ällösöpöyksiä mulle päivät pitkät. En vaan voi sille mitään, että jatkuvasti pahoittelen ja pyytelen anteeksi sitä, että oon "hullu" ja toistelen jatkuvasti lauseita kuten "miten sä kestät mua" ja "ei sun tarvii katella tällasta" ja "mä niin rakastan sua mut pelkään että sä et mua". Huoh.

Ehkäpä olo kohenee kun meen pesemään pyörän, joka käytiin ostamassa mulle kuukausi sitten (siellä se lojuu häkkivarastossa rakennuspölyn ja ruosteen peitossa), käyn pyöräilemässä jokirannassa ja meen aikaisin nukkumaan kissa kainalossa, valmiina ensi viikon työputkeen. Parasta terapiaa! Ja dudet, te joilla arjen pyörittäminen on vaikeaa ja päivän kohokohta on postin kolahtaminen luukusta ja tärisevin käsin laskujen avaaminen: aikatauluttakaa joku kiva arkirutiini! Kohottaa todistetusti mielialaa.

Palaillaan, toivottavasti joku kiinnostui.

♥

Ps. Kissojen tassut on maailman suloisin asia. Tässä Nyytin tassu tänään. Pur.